MarkkuElonen Ennakkoluulottomin keinoin Suomen talous nousuun

Turvapaikanhakijat makaavat toimettomina. Miksi ?. Nykyinen laki estää työnteon

  • Kuvassa somalialaistaustainen rakennusyrittäjä
    Kuvassa somalialaistaustainen rakennusyrittäjä

Monia ihmisiä suututtaa että nuoret miehet makaavat toimettomina vastaanottokeskuksissa.  Se on  ihan ymmärrettävää ja oikeutettua.  Useimmat  heistä eivät kuitenkaan tiedä että nykyinen laki käytännössä kieltää näiltä nuorilta miehiltä työnteon.  Kyllä, luitte ihan oikein,  näin todellakin on.  Näennäisesti nykyisen lain alkuosasta saa sen käsityksen, että turvapaikanhakijoilla automaattisesti olisi työnteko-oikeus joko 3 kk:n (paperilliset) tai 6 kk:n (paperittomat) jälkeen.  Kun nykyistä lakia kuitenkin lukee vähän pidemmälle, niin selviääkin että siellä on erilaisia rajoituksia ja vaatimuksia, joilla tuo luvattu työnteko-oikeus käytännössä tehdään tyhjäksi.  Nuo rajoitukset ja vaatimukset on selostetettu kansalaisaloitteen perusteluosassa.  Siellä on myös nykyisen lain teksti kokonaisuudessaan.

Tekemämme aloitteen perusajatus lyhykäisyydessään on se, että turvapaikanhakija saisi työluvan käteen heti kun hän on tehnyt turvapaikka-anomuksen Suomeen.  Aloitteen ehdotus uudeksi laiksi noudattaa pitkälti lakia, joka Ruotsissa on voimassa.  Siellä se on toiminut hyvin, eikä ole aiheuttanut ongelmia.  Niinpä voisi olettaa että se toimii myös meilläkin.  

Se että moniko turvapaikanhakija käytännössä saa työtä on ihan toinen asia, mutta nykyinen laki estää palkkaamasta heitä esim. vastaanottokeskusten aputöihin. On myös olemassa erilaisia lyhyitä pätkä-  ja aputöitä, joihin suomalaisia on hyvin vaikea palkata.  Joka tapauksessa on todella typerää että nykyisellä lailla estetään turvapaikanhakijoiden työnteko.  Se ei ole turvapaikanhakija itsensä, valtion, kuntien eikä suomalaisten etu.           

Kansalaisaloitteen ”turvapaikanhakijan työnteko-oikeus” tarkoitus on luonnollisesti parantaa turvapaikanhakijan ihmisoikeuksia sekä edistää kotoutumista. Samoin se on Suomen valtion, kuntien sekä suomalaisten etu. On järjetöntä, että nuoret miehet makaavat vastaanottokeskuksissa, ja että heidän mahdollisuutensa työntekoon käytännössä estetään nykyisin voimassaolevalla typerällä lailla. Pyydän ystävällisesti, että kävisitte lukemassa aloitteen kokonaisuudessaan ja antamassa kannatuksenne joko kansalaisaloite.fi palvelun kautta tai kätevästi suoraan aloitteen linkistä https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1654

Aloitetta kannattaneiden henkilötiedot eivät luonnollisesti tule näkyviin aloitteeseen eikä ylipäätään julkisuuteen. Aloitteella näkyvät vain aloitteen vastuuhenkilöiden nimet ja yhteystiedot.

Lisäksi että pyydän teitä antamaan kannatuksenne aloitteelle, pyydän ystävällisesti myös että koska monet teistä blogin lukijoista kuulutte erilaisiin järjestöihin, säätiöihin, yhdistyksiin, FB-ryhmiin jne., niin jakaisitte ja levittäisitte tietoa tästä aloitteesta näissä yhteisöissä. Unohtamatta tietenkään henkilökohtaisia kavereitanne / ystäviänne.

Korostan vielä, että tämä aloite on täysin epäpoliittinen, eikä saa tukea miltään poliittiselta puolueelta tai järjestöltä. Aloitteella on kannatusta yli puoluerajojen. Ei ole siis vastakkainasettelua, vasemmisto-oikeisto, eikä myöskään hallitus-oppositio akselilla. Minä itse aloitteen vireillepanijana ja kirjoittajana en kuulu poliittisiin puolueisiin tai poliittisiin järjestöihin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Monessa työssä vaaditaan sujuvaa suomen kielen osaamista vaikka joskus tuota lakia tunnutaankin sillointällöin rikottavan esim Jyväskylässä toimi vähän aikaa Venäläinen lääkärin sijainen joka osasi heikosti suomea eivätkä vanhat ihmiset pysyneet kärryillä missä mennään ja mitä diagnooseja nyt tehdään. Lisäksi myös että osaa puhua suomea niin pitäisi osata kirjoittaa, lukea ja ajatella kieltä. Tämänpäälle asiakaspalvelutyössä kuten myyjän tai osastovastaavan on ensisijaisesti palveltava sujuvalla suomenkielellä, paitsi jos asiakas ei osaa suomea. Tietysti myös osattava suomalaisen yhteiskunnan normit ja pelisäännöt niin vapaalla kuin työpaikalla.

Käyttäjän MarkkuElonen kuva
Markku Elonen

En toki tarkoittanut sitä, että kielitaidoton pannaan tekemään töitä jossa vaaditaan hyvää kielitaitoa. On paljon aputöitä, joita pystyy tekemään ilman kielitaitoa. Myös turvapaikanhakijoissa on paljon esim. englanninkielen taitoisia, jolloin vaikkapa tarvittavat työohjeet voidaan antaa englanniksi.

Tuohon lääkäriesimerkkiin totean, että lääkärinammattia harjoittavan tulee Suomessa läpäistä Valviran ammattitaito- ja kielitesti, ennen kuin voi lääkärinammattia harjoittaa Suomessa.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Hyvä ehdotus. Toteuttaminen vain on vaikeaa. Ehkä. Ei liene tarkoitus, että nämä pakolaiset polkevat esimerkiksi tessiä. Heille on maksettava se, mikä heille kuuluu eli sama kuin kantasuomalaiselle.

Ilmeisesti pakolaisia voidaan työllistää vain tehtäviin, joihin ei saada kantasuomalaisia. Vai mitä?

Tuleepa mieleeni esimerkiksi muistisairaiden liikuntakyvyttömien vanhusten osasto jossain yksityisessä hoitolaitoksessa. Siellä voidaan ohjeistaa englannintaitoista somalia vaikka sanomalla: "Wash their assies please".

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Toukokussa oli pulaa puhelinmyyjistä, myyntidustajista, erikoisasiantuntijoista, erikoislääkäreistä, yleislääkäreistä, sairaanhoitajista, lähihoitajista, ylijoitajista, hammaslääkäreistä, sosiaalityöntekijöistä ja farmaseuteista. Ihmisiä kaiketi hakee niukasti myös koodaukseen, graaffiseen suunnitteluun ja ohjelmointiin. Tämän lisäksi maahanmuuttajissa nähdään paremmat mahdollisuudet ja parempi potenttiaali yrittäjyyteen kuin saman ikäisissä kantasuomalaisissa.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Kertokaa miulle mihin töihin nämä kielitaidottomat laitetaan? Ja mistä niitä töitä löytyy, vai keksitäänkö niitä?

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Jos niillä vapautetaan suomalaiset siivoamasta, lehtien jaosta, rekan ajosta, kattoraksoilta, lumitöistä, viheralueiden ja puistojen huollosta, sekä kokoonpano ja alkutuotannon tehtaista. Jospa nämä työttömäksi jääneet suomalaiset sitten ohjataan vuorostaan lääkikseen opiskelemaan.

Käyttäjän MarkkuElonen kuva
Markku Elonen

Siivous, kiinteistönhoito ja rakennusalan aputyöt. Apu- ja pätkätöitä löytyy moneltakin alalta. Pitää myös muistaa, että monella t.paikanhakijalla on työhistoriaa / kokemusta jostakin ammatista.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Ainakin Jyväskylän seudulla matalakoulutetulla kuten mainostenjakajina, puhelin myyjinä, siivoojina, lumenpuottajina ja rekkakuskeina on Suomalaisia, sen sijaan ulkomaalaiset ova töissä koreakoulutetuilla aloilla (terveydenhoitajat virosta, it-asiantuntijat Intiasta). Mikä on kun Suomalaiset työntekijät eivät kelpaa kuin matalankoulutukseb työpaikoille?

Käyttäjän RantanenTapio kuva
Rantanen Tapio

Täällä sitä taas jauhetaan sitä iän ikuista unelmaa; kuinka meidän tulevaisuus on kiinni maahanmuuttajista. Eikös niiden pitänyt olla jo valmiiksi korkeasti koulutettuja. Miten niitä sitten voidaan suunnitella johonkin raksahommiin . Ai niin ; sehän olikin tuossa yhdessä kommentissa kyse kattohommista. Sehän se on uran huippu monelle tavallisellekin raksamiehelle, mutta vaatiiko se korkeaa koulutusta? Mieluumminkin korkeaa kokemusta.

Käyttäjän MarkkuElonen kuva
Markku Elonen

Maahanmuuttajistahan se nimenomaan on kiinni. Miten kuvittelet että muutoin kotimainen kysyntä saataisiin nousuun, kun kotimainen kysyntämme on nollassa. Seniriokansalaiset (kuten minä), eivät halua kuluttaa rahaa uusiin huonekaluihin, autoihin, kodinkoneisiin jne. Se on fakta joka pitää tunnustaa. Minusta 10 vuotta nuorempi, ei välttämättä tajua tätä ongelmaa tai kohtalonyhteyttä.

Katsokaa ihmiset grafiikkaa Japanin ja Suomen väestön ikärakenteen kehityksestä ja sen vaikutuksesta talouteen. Japanissa tuhoisa kehitys alkoi jo 10 vuotta aikaisemmin kuin Suomessa (deflaatiokierre). Meillä se alkoi vasta 2009, mutta osui juuri sen pahemman talousromahduksen
päälle.

Toimituksen poiminnat